
Koulupsykologin puoleen voi kääntyä oppimiseen liittyvissä ongelmissa. Oppimisongelmia selvitetään yleensä psykologisen tutkimuksen avulla, johon hakeudutaan lähetteellä (lähetelomakkeita saatavilla mm. erityisopettajilta). Ennen lähetteen tekoa kodin ja koulun on syytä neuvotella oppilaan asioista ja käynnistää mahdolliset tukitoimet, esim. tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus. Koulupsykologit osallistuvat koulujen oppilashuoltoryhmiin.
Tutkimuksia toteutetaan sekä kouluilla että koulupsykologin toimipisteessä osoitteessa Kuohuharjuntie 31, 2. krs (sama rakennus kuin Kangasalan perheneuvola). Yläkoulujen psykologi tekee myös keskusteluhoitotyötä lievien mielialaan ja jaksamiseen liittyvien pulmien parissa. Vakavammissa ongelmissa palvelee nuorisopsykiatrian työryhmä, jonne hakeudutaan mm. koululääkärin lähetteellä.
Mikäli oppilaan tilanteessa on paljon muunlaisiakin kuin oppimisen ongelmia ja tilanne edellyttää nopeaa puuttumista, on syytä kääntyä esim. perheneuvolan, koulukuraattorin tai sosiaalitoimen puoleen. Koulupsykologilta voi pyytää neuvoa, mikäli on epäselvyyttä, kenen puoleen kannattaa kääntyä.
Koulupsykologien yhteystiedot:
Alakoulut:
Tällä hetkellä alakoulujen psykologilla ei ole sijaista.
Yläkoulut:
Koulupsykologi Maria Peitsamo, puh. 040 8464609
Psykologien työhuoneet: Kuohunharjuntie 31, 2. krs
Postiosoite: Kangasalan kunta/Sivistyskeskus, PL 50, 36201 Kangasala
Sähköposti: etunimi.sukunimi@kangasala.fi