
![]() | ![]() |
Tuemme kasvua aitoon ihmisyyteen elämällä sopusoinnussa itsemme, ympäröivän yhteisön ja luonnon kanssa.
Koulussamme opiskelee tai työskentelee yhteensä 434 oppilasta sekä 30 opettajaa. Koulunkäyntiavustajia ja muuta henkilökuntaa on 33, kaikkiaan aikuisia yhteensä 63.
Vatialan koulussa annetaan perusopetuksen lisäksi myös 11-vuotista opetusta. Lisäksi perusopetuksen puolella toimii kaksi laaja-alaista pienluokkaa sekä eskariluokka.
Vatialan ja Pitkäjärven koulut muodostavat yhdessä Vatialan alueen yhtenäiskoulun, jossa noudatetaan samoja yhteisiä sääntöjä ja toimintaperiaatteita ja järjestetään yhteisiä tapahtumia sekä teemaopetusta. Etäisyyttä rakennusten välillä on n. 300m.
Vatialan kylä ja kuten myös koulu sijaitsevat aivan Tampereen rajan tuntumassa. Koulun pihasta on suora yhteys Pirkanmaan latu- ja retkeilyverkkoon. Etäisyys Kangasalan keskustaan on n. 8 km ja Tampereen rautatieasemalle 13 km.
Kouluvuoden 2011-2012 kantavina teemoina ovat:
Koululla järjestetään tänä vuonna perinteiset joulumyyjäiset, osallistutaan ahkerasti oppilasurheilutapahtumiin, pidetään yhtenäiskouluna taidekykypäivää ja paljon muuta mukavaa. Luokka-asteittain koululla tapahtuu erilaisia asioita ja teemme yhteistyötä lähipäiväkotien kanssa.
KLANETTI/ Vatiala (vaatii tunnukset)