Täysversioon

Kangasalan kunta

Perhepäivähoito

Perhepäivähoidossa lasten hoitoa ja kasvatusta toteutetaan Kangasalan kunnan varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti.


Perhepäivähoidon eri toimintamuodot Kangasalla:

  • Hoitajan kodissa tapahtuva perhepäivähoito
  • Lapsen kotona tapahtuva perhepäivähoito:
    Kunnallinen perhepäivähoitaja voi työskennellä lapsen omassa kodissa, jos lapsella on erityisen vaikea sairaus tai
    vamma ja hoitoa on mahdoton järjestää muissa päivähoidon hoitomuodoissa.
  • Kolmiperhepäivähoito:
    Lapsiryhmä muodostuu 2-4 perheen lapsista. Lapset hoidetaan joko vuorollaan kunkin perheen omassa kodissa tai
    sopimuksen mukaan aina saman perheen kodissa.
  • Ryhmäperhepäivähoito:
    Toiminta, jossa kunta esimerkiksi vuokraa huoneiston, johon tulee työskentelemään kaksi-kolme perhepäivähoitajaa ja tarvittaessa yksi päivähoitaja. Hoidossa on 10-12 lasta. Kangasalla toimii yksi ryhmäperhepäiväkoti, jossa on kymmenen hoitopaikkaa allergisille lapsille ja viisi 12 paikkaista ryhmäperhepäiväkotia. Ryhmäperhepäivähoidon aukioloajoista saat lisätietoja tästä.

Lisätietoja perhepäivähoidosta saa alueiden keskuspäiväkodeista