Palveluseteli

  • Palvelusetelillä tuetaan perheitä yksityiseltä palveluntuottajalta hankittujen varhaiskasvatuspalvelujen maksamisessa.
  • Palveluseteliin ei ole lakisääteistä subjektiivista oikeutta, se on harkinnanvarainen etuus.
  • Se myönnetään vain kangasalalaiselle lapselle, joka on varhaiskasvatusoikeuden piirissä.
  • Palveluseteliä on haettava ennen varhaiskasvatuksen aloittamista.
  • Palveluseteli myönnetään vähintään kuukauden ajaksi ja se myönnetään hakukuukauden alusta.
  • Seteli on tulosidonnainen, joten perheen tulot vaikuttavat palvelusetelin arvon suuruuteen ja asiakkaalle jäävään omavastuuosuuteen.
  • Lapsesta ei voi  saada samanaikaisesti palvelusetelin kanssa yksityisen hoidon tukea, siihen liittyvää kuntalisää tai kotihoidon tukea eikä lapsi voi olla kunnallisessa varhaiskasvatuksessa.

 

Palvelusetelin hakeminen 

1. Ota yhteyttä kaupungin hyväksymään palveluntuottajaan ja sovi hoidon aloittamisesta (palveluntuottaja ilmoittaa suoraan kaupungille tiedot, keitä ovat hyväksyneet päiväkotiinsa).
2. Täytä sähköisen asiointipalvelun tai sähköisen hakemuksen kautta palvelusetelihakemus. Linkki löytyy sivupalkista.
3. Toimita tulotositteet / suostumus Tulorekisterin käyttöön/ suostumus korkeimpaan maksuun  varhaiskasvatus.asiakasmaksut@kangasala.fi tai sähköisen asioinnin kautta. Mikäli tulotietoja ei toimiteta aloituskuukauden aikana, peritään enimmäismäärä omavastuuosuutta (kokoaikaisessa varhaiskasvatuksessa 295 €/kk 1.8.2022 alkaen).
4. Palvelusetelipäätöksestä ja palvelusetelin arvosta lähetetään tieto sähköpostilla huoltajien antamaan sähköpostiosoitteeseen. Päätös on luettavissa sähköisessä asiointipalvelussa. Varhaiskasvatuksesta lähetetään ilmoitus palvelusetelistä palveluntuottajalle.

HUOM! Kotihoidontuen maksaminen päättyy päivään, josta palveluseteli on myönnetty lapselle. Mikäli saatte kotihoidontukea, ilmoittakaa Kelaan päivämäärä, josta alkaen palveluseteli on myönnetty.

 

Palvelusetelin arvo ja asiakkaan omavastuuosuus
  • Palveluseteli on lapsikohtainen.
  • Palvelusetelin arvo voi olla enimmillään 901 €/kk 3-6-vuotiaiden lasten osalta. Alle kolmivuotiaiden ja osapäivähoidossa olevien lasten osalta palvelusetelin arvo määräytyy erillisten kertoimien mukaan.
  • Sisaralennus koskee myös palveluseteliä.
  • Palvelusetelin omavastuuosuus määräytyy Kangasalan varhaiskasvatuksen asiakasmaksuohjeistuksen mukaisesti. Lisätietoa saat  varhaiskasvatuksen asiakasmaksu-sivuilta.
  • Kangasalan kaupungin myöntämän palvelusetelin arvo on saman suuruinen kaikissa palveluseteliyksiköissä riippumatta päiväkodin sijaintikunnasta.

 

Palvelusetelin irtisanominen
  • Mikäli lapsen varhaiskasvatussuhde päättyy tai lapsen kotikunta vaihtuu, niin palveluseteli on irtisanottava.
  • Palvelusetelin irtisanominen tehdään kirjallisesti erillisellä Palvelusetelin irtisanomis -lomakeella
  • Irtisanomisesta on sovittava ensin palveluntuottajan kanssa.
  • Irtisanomisessa on huomioitava sopimuksessa sovittu irtisanomisaika 30 kalenteripäivää.
  • Palveluntuottaja toimittaa täytetyn lomakkeen Kangasalan varhaiskasvatukseen varhaiskasvatuksen aluejohtajalle.
  • HUOM! Palveluseteliä ei voi sanoa irti sähköisen asioinnin kautta.